Robotti tuo pakettitoimitukset työmaille

17.5.2023

Kokeilu käynnistyy helsingin kalasatamassa

Jakelurobotti HeRo

Autonominen jakelurobotti HeRo palvelee touko-heinäkuussa Würthin Kalasataman alueen asiakkaita. Jakelurobotti toimittaa Sörnäisten Würth Centeristä pakettitoimituksia lähialueella sijaitseville työmaille.

Kevään ja alkukesän aikana Kalasataman alueella kokeillaan, voidaanko sähkökäyttöisillä ja autonomisilla kulkuvälineillä toimittaa nopeasti ja joustavasti työmailla tarvittavia pientarvikkeita alueen asiakkaille. Kalasataman työmailla toimivat Würthin asiakasyritykset voivat tilata Würthin Centeriltä esimerkiksi ruuveja, työkaluja tai muita pientarvikkeita toimitettuna suoraan paikan päälle robotilla.

“Kehitämme toimintaamme jatkuvasti ja olemme kiinnostuneita kokeilemaan uusia muotoja palvella asiakkaitamme tulevaisuudessa”, kertoo logistiikkapäällikkö Terhi Vesala Würth Oy:stä.

“Autonomisten robottien hyvä puoli on se, että ne pystyvät toimittamaan kiiretoimitukset lähialueelle joustavasti niin, että asiakkaan työ ei keskeydy. Autonomiset robotit voisivat olla erinomainen lisä laajan Würth Center -verkostomme palveluihin. Etuna on myös kuljetusten päästöttömyys.”

Robotti säästää asiakkaiden aikaa, sillä se voi toimittaa kuljetuksia joustavasti äkillisiin tarpeisiin nopealla aikataululla.

Kokeilu alkaa toukokuun aikana ja päättyy heinäkuussa. Tällä hetkellä robottia testataan ja lähialueen katuverkostoa mallinnetaan robotin itsenäistä kulkua varten. Robotin mukana kulkee avustaja varmistaen, että kokeilusta ei aiheudu ulkopuolisille haittaa tai vaaraa.

HeRo-robotin ollessa kiireinen paketteja alueella kuljettaa myös DB Schenkerin rahtipyörä toimitusten varmistamiseksi.

Kokeilu on osa kansainvälistä URBANE-projektia, jossa etsitään uusia tapoja tuottaa kaupunkilogistiikan palveluita yrityksille ja asukkaille kaupungeissa. Kokeilussa käytettävän robotin on rakentanut ja kustomoinut ranskalainen yritys TwinswHeel. Teknisen puolen ja asiakasliittymän toteuttaa suomalais-ranskalainen yritys LMAD, joka kehittää autonomisten robottien ohjaamiseen ja hallintaan tarkoitettua ohjelmistoalustaa. Kokeilussa käytettävä robotti on nimetty päästöttömien kuljetusten sankariksi, HeRoksi (Helsinki Robot).

Kokeilu autonomisen jakelurobotin hyödyntämisestä

• Autonomisen jakelurobotin käyttöä kokeillaan Kalasatamassa toukokuusta heinäkuuhun. Parhaillaan on käynnissä robotin testivaihe ja alueen kartoitus.

• Rrobotti kuljettaa Kalasatamassa sijaitsevalta Sörnäisten Würth Centeriltä pientarvikkeita lähialueella sijaitseville työmaille. Centerin asiakkailla on mahdollisuus tilata kuljetus työmaalle robotilla. Robotti palvelee tietyllä alueella sijaitsevia työmaita.

• Tavoitteena on kokeilla, vähentääkö robotti tilausten noutoon käytettyä aikaa helpottaen työmaiden tarvikehankintaa ja työn sujuvuutta

• Kokeilun aikanakin Würth ja toimittajakumppani Schenker huolehtivat ensisijaisesti siitä, että toimitusvarmuus toteutuu, toimitustavasta riippumatta

• Robotin valmistaja on ranskalainen TwinswHeel ja sitä operoi autonomisten robottien ohjaamiseen ja hallintaan tarkoitetun ohjelmistoalustan kehittänyt LMAD-yritys.

• Osa EU-rahoitteista URBANE-projektia, jossa mukana 41 kumppania 12 maasta. Projektin tavoitteena on kokeilla uusia, innovatiivisia jakelumuotoja kaupunkilogistiikassa.

• Robottiin on mahdollista tulla tutustumaan Sörnäisten Würth Centerille. Mediavierailuja koordinoi Paula Kultanen Ribas Forum Virium Helsingistä (yhteystiedot alla)

Lisätietoja:

Terhi Vesala
Logistiikkapäällikkö
Würth Oy
050 5000 344
terhi.vesala@wurth.fi

Rauli Järvinen
Myyntipäällikkö, Centertoiminnot
Würth Oy
050 5000 299
rauli.jarvinen@wurth.fi

Lisätietoa hankkeesta:

Paula Kultanen Ribas
Viestinnän asiantuntija
Forum Virium Helsinki
paula.kultanen@forumvirium.fi
040 865 4990

Gergely Horvath
Product Lead
LMAD
050 3384 244
gergely.horvath@lmad.eu

URBANE-hankkeen tavoitteena on kokeilla erilaisia viimeisen kilometrin ratkaisuja kaupungeissa, jotta kaupunkilogistiikan jakelun aiheuttamia ruuhkia ja päästöjä voitaisiin vähentää. Hankkeessa kokeillaan ja kehitetään uusia ratkaisuja, kuten autonomisia jakelualustoja sekä haetaan kaupallisesti toimivia toimintamalleja viimeisen kilometrin haasteisiin.
URBANE-hankkeessa uusia ratkaisuja kokeillaan Helsingissä, Thessalonikissa (GR), Valladolidissa (ES), Bolognassa (IT), Karlsruhessa (DE) ja Barcelonassa (ES). Helsingin pilotoinnin toteuttavat tavarankuljetus- ja logistiikkayhtiö DB Schenker sekä autonomisten robottien ohjaamiseen ja hallintaan tarkoitetun ohjelmistoalustan kehittänyt LMAD-yritys ja autonomisia ratkaisuja kehittävä yritys SOBEN/TwinswHeel yhdessä Forum Virium Helsingin ja Helsingin kaupungin kanssa. Kevään 2023 kokeilussa on mukana yhteistyökumppanina Würth Oy.

Funded by the European Union. Views and opinions expressed are however those of the author(s) only and do not necessarily reflect those of the European Union or CINEA. Neither the European Union nor the granting authority can be held responsible for them.

​ ​